Benjamin on kotiutunut meille tosi hyvin, se tarhaa tammojen ja Timotein kanssa isommassa tarhassa ja tuntuu sopeutuneen lauman rytmiin oikein mainiosti. En ole kunnolla päässyt sen kanssa harjoittelemaan kentälle, kun on ollut niin kovat pakkaset (-18 alaspäin) ettei hevosia oikein passaa liikutella. Minun puolestani saisi siis tulla vähän lämpimämpää, mutta kuitenkin niin että lumet säilyvät vielä pitkälle kevääseen!

Glaubenhof’s Freddie
A/A, 0-0, 0-0
Terveet silmät, kilpirauhasarvot tutkittu
Luonnetesti +135p
BH
SchH-2

Groomer’s Good Luck (“suvuton”)
B/A, o-0, 0-0
Terveet silmät
Palveluskoirakoe JK1

Pennut
u. Mustakuonon Goldfinger (m ruskein merkein)
u. Mustakuonon Mr. No (m ruskein merkein, pk)
n. Mustakuonon You Only Live Twice (m ruskein merkein)
n. Mustakuonon Diamonds Are Forever (m ruskein merkein, pk)
n.  Mustakuonon Secret Service (m)

Kauaa talli ei ehtinyt olla hiljainen, kun maanantaina aamulla pihaamme kaarsi jälleen uusi hevostraileri. Jo joulukuussa olimme Annen kanssa sopineet, että vuokraisin häneltä Rouhimäestä nuoren seitsemänvuotiaan tanskalaisruunan ratsastuskäyttöön nyt keväällä. Komea tumma läsipää ilmoitti olemassaolostaan raikuvasti, ja se saikin koko laumamme villiksi tarhoissaan saapuessaan. Muutamassa tunnissa se sopeutui uuteen karsinaan, ja rouskutti tyytyväisenä siellä heiniään. En kuitenkaan raaskinut pitää sitä yksinään sisällä, joten se pääsi kentälle hieman tuulettumaan. Komeasti kaula kaarella ruuna ravailikin, vaikka jälleen kerran ruokahalu vei voiton ja muutaman pyrähdyksen jälkeen se rauhoittui syömään heiniään.

“BB” saa nyt muutaman päivän tarhata kentällä, ja katsotaan sitten että mihin tarhaan sen uskaltaisi oikein laittaa. Rouhimäessä se ei ole tarhannut yksin, mutta mikäli meillä tulee jotain ongelmia niin se saa tarhata kentällä silloin kun se ei ole käytössä.

Näin komea hevonen on siis meidän uusi asukkaamme Benjamin!

Meillä on Pihlajamäessä nautittu suunnattomasti sataneesta lumesta ja pakkasesta, rekiajeluita on tehty lähes päivittäin ja nuorten kanssa on kahlailtu paljon kinoksissa kuntoa nostattamassa. Hevoset ovat karvaisempia kuin koskaan, ja koko talvi-idylli takkoineen kaikkineen tuntuu lähes unenomaiselta. Koputtelen puuta päivittäin, ja toiv0n että saamme taivaalta vielä monin verroin lunta eikä plussakelit tee tästä lumimäärästä sulaa sohjoa.

Toivotaan todella, että tästä vuodesta tulee yhtä hyvä ja kaunis kuin vuodesta 2009.

Tosiaan nyt sain kuvia kaksi kappaletta, toisen A4-kokoisen ja toisen jonkin verran suuremman valokuvan. Pienempi koristaa nyt talliseinämää! Upeasta kuvasta suuri kiitos Eevalle!

Pihlajamäen talli rauhoittuu näin ollen joulunviettoon, ja palaa ihmisten ilmoille vasta joulun jälkeen ennen uutta vuotta. Oikein lumista ja rauhaisaa joulua kaikille kävijöille!

Tässä muutaman osallistujan kirjoitukset kyseiseltä päivältä:

Pienet, pehmeät lumihiutaleet putoilivat pehmeästi itsekudotulle villapipolleni. Seisoin Pihlajamäen tallin pihassa hämärässä joulukuun iltapäivässä. Pitkin pihaa ripotellut tuikut värittivät hämyä ja tallin ikkunoista kajastivat kutsuvat valot. Olin kuulevinani kavioiden kopsetta tallikäytävällä ja kevein, jännittynein askelein lähdin hipsimään ovea kohden. Olin jo kauan haaveillut pääseväni tutustumaan Pihlajamäkeen, ja nyt ajatusleikistä tulisi totta. Tuskin maltoin odottaa iltaa!
***
Kip, kop, kip, kop. Punarautias suomenhevosori ravasi pitkin, jäntevin hypähdyksin lumessa. Kiedoin viltin paremmin ympärilleni ja nostin kädessäni roikkuvaa lyhtyä. Ympärillämme avautuva metsä hengitti lumisateessa hiljalleen ja katseli meitä ystävällisen uteliaasti. Raskaat kuuset painautuivat lähemmäs: keitäs te olette, ja mitä teette meidän keskellämme?
***
IIIK! Hulluja on monenlaisia, ja tässä kipittivät yhdenlaiset kohti jäätävän kylmää merta, aikeena pulahtaa pikaiselle iltauinnille. Veretseisauttavan hyytävä vesi sai haukomaan henkeä ja sydämen takomaan kauhistuneena. Ei muuta kuin takaisin lämpimiin löylyihin. Hetken päästä hillittömän palelun tilalle levisi lämmin, suorastaan euforinen tunne. Nojauduin puista seinää vasten ja nautin lämmöstä. Mikä voittaisikaan suomalaisen saunan!
***
Joulupöydässä kuhisi, kun pieni mutta pirtsakka pikkujouluporukka ahmi sisuksiinsa perunat ja punajuuret, laatikot ja lätyt, tortut ja taatelikakut. Lopulta vyöt jouduttiin aikaisemaan ja tuolit työnnettiin taaemmas, mutta iloinen puheensorina ei lakannut. Mielipiteitä vaihdeltiin niin suomenhevosten kuin maailmanmenonkin tiimoilta.
***
Paljon, paljon myöhemmin seisoin jälleen tallinpihassa heleässä lumisateessa. Vilkaisin vielä kerran tuvalle ja talliin päin, ja leveä hymy levisi kasvoilleni. Nämä pikkujoulut muistettaisiin pitkään!

- Josefiina

Mika oli alkuun tuntunut hiemaan vaivaantuneelta, kun raahasin ainoan miekkosen mukaani Pihlajamäen tallin pikkujouluihin ja rekiajeluille. Melko nopeasti mies kuitenkin innostui juttelemaan muiden retkelle osallistuneiden kanssa, ja loppujen lopuksi minä sain hoitaa Tuiskun ohjastamisen, kun mies lirkutteli muiden naisten kanssa.  Vaikka ylpeähän minä olin, kun omalla ukolla tuntui vientiä riittävän ulkopuolistenkin kanssa!

Eteläpohojanmaan murre tuntui olevan aika monelle outoa kuultavaa, ja mies kun ei muuta osaa puhua. Kaikkia sanoja muut eivät aina tahtoneet ymmärtää, mihin sitten tokaisin yleisesti naureskellen “Kun pohojalainen puhhuu, vastuu on kuulijalla.”

Nautimme kumpikin talvisesta rekiajelusta, ja oli mukava samalla törmätä tuttuihin henkilöihin, sekä tutustua uusiin kasvoihin ensi kerran.

-  Odessa ja Mika

Kiitos suomenhevosille sotavuosien panoksesta. Kunnianosoitus talvi- ja jatkosodissa kuolleille 22 249 hevoselle sekä 110 090 sodissa haavoittuneille hevosille.
- Suomenhevonen, Suomen puolesta

Pilvi osoittautui kiltiksi ja herttaiseksi 150cm korkuiseksi tammaksi, ja se asustaa meillä Huldan Pipariakan vieroitukseen saakka eli joulukuun loppuun asti.

On ensimmäinen kunnon pakkasyö Pihlajamäen tallissa. Maa kimmeltää valkeasta kuurasta, ja metsä on hiirenhiljainen. Taivaalla ammottaa suurensuuri keltainen kuu, taivas on tähtikirkas ja ilma raikkaan kirpeä. Hiljaisuuden rikkoo pikkurillin kokoisen, punanuttuisen tonttu-ukon askeleet. Se on taivaltanut pitkän tien Korvatunturilta saakka, mutta se tarpoo päättäväisesti kohti Pihlajamäkeä.

Tarmo nukkuu sikeästi pienessä sängyssään. Se on kerännyt ison kasan olkia sänkynsä alle, jotta pakkanen ei nousisi sen peitteille saakka. Sängyn vieressä palaa hiljakseen suuri valkoinen kynttilä. Yhtäkkiä kynttilän liekki alkaa vipattaa vimmatusti, ja hyinen tuulenpuuska saa Tarmon säpsähtämään hereille. Tallissa uinunut läsipäinen vanha tamma säpsähtää myös hereille, ja nostaa päänsä kuulostellakseen että mitä tallissa juuri oli tapahtunut. ”Uh, mitä täällä tapahtuu – kuka siellä on?” huudahtaa Tarmo vintiltä tallin puolelle. Mitään ei tapahdu, joten Tarmo päättää laskeutua alas tikkaita ja ottaa mukaansa pienen puukapulan turvakseen vihollisten varalta.

Äkkiä pieni punanuttuinen tonttu kurkistaa arasti heinäpaalin lomasta: ”A-a-anteeksi että herätin teidät, mutta minulla on tärkeää h-he-herra tonttumestari Tarmolle. Mistä minä mahtaisin hänet löytää?” Tarmo kurtistaa kulmiaan kysyvästi: ”Minä olen Tarmo, enkä pidä tunkeilijoista. Kuka sinä oikein olet?” Pieni tonttu uskaltautuu esille. ”Olen joulutonttu Aatos, ja minulla on sinulle elintärkeä tehtävä itse Joulupukilta!” tonttu huudahtaa ja ojentaa Tarmolle valkean kirjekuoren.

”Voi Tarmo kuulehan tätä,
meillä on Korvatunturilla suuri hätä!

Sairastunut on pukin Petteri parka,
eikä jouluksi lahjoja perille saada -
ellei meitä joku pian kovasti auta!

Reseptit, lääkkeet, yrit ja keitot,
yritäthän miettiä meille sopivat neuvot?

Joulupukki”

Tarmon lukiessa kirjettä, Aatos-tonttu tepastelee malttamattomana paikoillaan. ”N-niin siis, P-pe-Petteri Punakuono on sairastunut, s-sen maha on tosi ki-kipeä eikä se py-py-pysty liikkumaan ol-lenkaan!” Aatos huudahti ja hyppi samaan aikaan paikoillaan. ”Rauhoitu nyt, hyvä tonttu! Mistä tiesit tulla juuri minun luokseni? Mitä tämä oikein tarkoittaa?” Tarmo otti Aatosta kiinni olkapäistä ja istutti tämän maassa lojuneen pölyharjan päälle istumaan. Pieni tonttu veti syvään henkeä, ja aloitti kokonaan alusta: ”Kaikki alkoi kolme päivää sitten, kun aamuvarhaisella tallitonttu oli menossa ruokkimaan poroja. Aluksi Petteri ei suostunut syömään aamupuuroaan, ja pian se jo makasi maha kipeänä karsinansa nurkassa. Koko päivän kaikki miettivät, että mikä sitä oikein vaivaa mutta kukaan ei keksinyt lääkettä jolla mahakipu lähtisi pois. Sinun metsässäsi viime syksynä asustanut Tilda-talitintti osasi kertoa, että sinulla on täällä Pihlajamäessä vanha rohtokirja josta löytyisi apu kaikkiin maailman sairauksiin. Niinpä pukki lähetti minut sinun luoksesi. Ilman sinua ja neuvojasi kaikki jäävät ilman joululahjoja jouluaattona.”

Tarmo oli ymmällään. Kuu loisti taivaalta tallin ikkunaan niin kirkkaasti, että Tarmo sai siristellä silmiään istahtaessaan Aatoksen vierustalle. ”Joulu ilman lahjoja? Joulupukki pyytää minun apuani? Petteri Punakuono kipeänä?” Tarmo ynnäili yhteen kuulleitaan asioita hämmentyneenä. ”Rohtokirja minulla on kyllä vintillä. Kaipa minun täytyy sitä hieman vilkaista. Mahakipuun löytyy monenlaista lääkettä, mutta nyt kuulostaa siltä että tarvitaan kunnon pohdintakierros ennen kuin päästän sinut jälleen matkoihisi.”

–

Aamu alkoi jo hiljalleen sarastaa, ja hevosetkin alkoivat jo liikehtiä karsinoissaan aamuruokaa odotellessaan. Aatos oli pitkän taipaleensa päätteeksi nukahtanut Tarmon sänkyyn, ja Tarmo selasi yhä rohtokirjaansa ahkerasti miettiessään mikä Petteriä oikein voisi vaivata. ”Nyt minä sen keksin! Oikeat lääkkeet, oikean yhdistelmän! Heräähän siitä, Aatos ystäväni, näin me parannamme Petterin!” Tarmo huudahti ja hypähti tuoliltaan. Hän alkoi kiireen vilkkaan kirjoittaa kirjettä takaisin joulupukille, Aatoksen hieroessa väsyneenä silminään.

”Pukki hyvä,
joulu on pelastettu!

Mahakipuun ja ruokahaluttomuuteen,
on tässä teille lääke oikea

Petterille antakaa,
aavistus suolaa ja maitohorsmaa

Muutama päivä levätä poron antakaa,
niin pian jo riemu ja loisto Korvatunturille vihdoin palaa!

Tarmo”

Aatoksen pienet posket hehkuivat onnesta hänen lukiessaan Tarmon kirjoittamaa kirjettä. ”Joulupukki tulee niin onnelliseksi tästä kirjeestä!” pieni tonttu iloitsi. ”Olkaa hyvä, mutta Aatos pieni – sinun täytyy jo rientää, emäntä tulee kohta ruokkimaan hevosia!” Tarmo vilkuili ikkunasta pihamaalle ja näki emännän verannalla pukemassa kumisaappaita jalkaansa. Pieni tonttu teki työtä käskettyä, ja pakkasi kirjeen reppuunsa. ”Hyvästi Tarmo, sinusta oli suuri apu koko Korvatunturille. En tiedä mitä olisimme tehneet, jos emme olisi saaneet apua sinulta ja sinun rohtokirjaltasi” tonttu sanoi Tarmolle ja halasi tätä lujasti. Tarmo nolostui kovasti moisesta hellyydenosoituksesta ja parahti ”Oi voi, aika rientää – ei ole aikaa hassutteluille. Emäntä on jo tulossa!” Niin lähetti Tarmo pienen punanuttuisen tontun jälleen matkallensa.

Hiljaisuus laskeutui jälleen Pihlajamäkeen. Tarmo istahti hölmistyneenä ikkunanlaudalle, ja katsahti vanhaa tammaa: ”Enpä olisi uskonut tätä tapahtumaa todeksi, jos en itse olisi ollut paikalla.” Tamma kuunteli Tarmoa tarkkaavaisena, ja heilautti päätään ikään kuin nyökäten Tarmon ihmettelyille.

Muutaman päivän kuluttua Tarmo löysi yllätyksekseen tyynynsä alta pienen kirjeen. ”Kiitos”, siinä luki, ei mitään muuta.

Seuraavat tapahtumat tapahtuivat niin hämmästyttävän nopeasti, että omat muistikuvanikin ovat siitä hyvin hataria. Kuitenkin eläinlääkärin ja minun avustuksellani syntyi maailmaan pitkäjalkainen rautias tammavarsa hieman kahdentoista jälkeen yöllä. Varsa virkistyi hetkessä, Hulda puhdisti varsan oikean emän tavoin ja kaikki vaikutti jälleen hyvältä. Ehdin jo huokaista helpotuksesta, meillä olisi tallissa terve jouluvarsa ja onnellinen emä. Kuitenkin kolmen tunnin kuluttua löytyi rakas suomenhevostamma kuolleena karsinastaan, varsan hapuillessa emänsä jouhia. Ilmeisesti tamma oli rasittunut varsomisesta niin kovasti, että se oli saanut sydänkohtauksen muutaman tunnin kuluessa varsan syntymisestä.

“Vielä
yötä vasten
vierelläsi vietän

Harjanjuureen taputan
Sanon
olet hyvä hevonen

Heinät tuoksuu
Sammuu valot”

Hyvästi ja kiitos sinulle, vanha tamma!